sunnuntai 16. joulukuuta 2012

JOULUN ODOTUSTA

Steinerkoulussa juhlat ovat tärkeitä. Vuoden kiertoon liittyvät suuret ja monet pienemmätkin juhlat rytmittävät kouluvuotta, katkaisevat arkisen puurtamisen ja kohottavat ajatuksemme hetkeksi jokapäiväisen aherruksen yläpuolelle.


Juuri nyt elämme keskellä suurta juhla-aikaa, adventtia. Adventti on aamutarinoita kynttilän valossa, laulua, soittoa, joulukuvaelman harjoittelua, leipomista, askartelua, yhdessä tekemistä ja tietysti jännitystä siitä, kuka juuri tänä päivänä saa avata joulukalenterin ja mitä sieltä tulee. Ja saattaapa joku tonttukin vilahtaa koulun käytävällä.

Itse tehty ja itse koettu leimaa joulun odotusta steinerkoulussa, ja joulukuu onkin vuoden kiireisintä aikaa opettajille - toukokuun jälkeen. Koulun käytävillä tuoksuu ihanasti milloin pulla, milloin piparkakut. Joskus taas käytävät täyttyvät märän, huovutetun villan väkevästä tuoksusta. Kaiken touhun ja tohinan keskellä joulun odotukseen kuuluu myös hiljentyminen, jota steinerkoulussa yritetään vaalia ja tuoda arjen keskelle.

Adventtijuhla on joulukuun ensimmäinen juhla havuspiraaleineen ja kynttilöineen. Adventtijuhla on ollut yksi lempijuhlistani aina siitä alkaen, kun sain ensimmäisen kerran 1980-luvulla osallistua lasteni adventtijuhlaan koulussa ja päiväkodissa. Hiljaisuus, adventtilaulut, havujen ja steariinin tuoksu, valon vähittäinen lisääntyminen pimeässä huoneessa yhä useampien kynttilöiden syttyessä, kaikki se tuntuu tärkeältä ja oleelliselta joulun odotuksessa.

Nykyinen luokkani on nyt kuudennella luokalla, ja osallistumme ensimmäistä kertaa isojen oppilaiden adventtijuhlaan. Se oli aika jännittävää: olla nuorimpina kaikkien yläluokkalaisten ja lukiolaisten joukossa. Kynttilöiden sytyttämisen jälkeen lukion opettaja, Kati, kertoi tarinan seernapojista, tiernapoikien edeltäjistä, ja erityisesti eräästä kyttyräselkäisestä pojasta, josta tuli tärkeä osa seernapoikien joukkoa. Luokkani kuunteli tarinaa erityisellä mielenkiinnolla senkin vuoksi, että he ovat myös itse harjoitelleet ja esittäneet tänä adventtina tiernapoikakuvaelmaa muun muassa erilaisissa pikkujouluissa ja vanhainkodeissa.

Kynttilöiden valo ja lämpö, rauhallisena soljuva puheen virta, enemmän tai vähemmän murrosikäiset nuoret piirissä havuspiraalin ympärillä, jotkut hieman hämmentyneinä, mutta suurin osa rauhassa kuunnellen. Se oli jälleen hieno kokemus opettajallekin. Tunnelma oli lämmin ja ehkä jopa hivenen harras. Hartaudella tarkoitan hiljaista, odottavaa kunnioituksen tunnetta, joka luokkaan levisi. Juhlan jälkeen poistuimme luokasta ja jatkoimme päivän puuhia normaaliin tapaan.

Valon tuominen pimeyden keskelle pimeimpänä vuodenaikana on yksi tärkeimmistä adventin teemoista odotuksen ja hartauden tunteen lisäksi. Eikä valo ole pelkästään fyysistä valoa, vaan myös sydämen valoa ja lämpöä, joka ravitsee meitä ja auttaa meitä jaksamaan pimeimmän ajan yli kohti joulua.

Toivotan kaikille lämmintä ja iloista joulun odotusta ja rauhan ja hiljaisuuden hetkiä siinä määrin kuin kukin niitä kokee tarvitsevansa.

Oulussa 14.12.2012
Kirsi Perttola-Ylinampa
Oulun steinerkoulun opettaja
Steinerkasvatuksen liiton johtokunnan jäsen

perjantai 16. marraskuuta 2012

Uusliberalismi ja muita kirosanoja

Nyt on syytä olla tarkkana. Uusliberalismin salakavalat tuulet puhaltavat suomalaisessakin koulutuspolitiikassa. Lasten ja nuorten kannalta uusliberalismin haitallisin piirre on usko testeihin ja kilpailuun.

Tauti ei onneksi ole vielä päässyt pahaksi. Suomessa on suhteellisen paljon kasvatus- ja opetusalan viisautta. Julkisille foorumeille tarvittaisiin kuitenkin enemmän professori Kari Uusikylän kaltaisia äänekkäitä humaanin ihmisyyden puolestapuhujia.

Professori Stephen J. Ball kuvaa, miten uusliberalismi tuottaa sekä aktiivista alamaisuutta että loputonta tuotteliaisuutta. Hänen mukaansa uusliberalismin tuloksena me haluamme tehdä sitä, mitä meidän halutaankin tekevän. Yritysmaailmasta tulee malli, jota julkinen sektorikin jäljittelee. Kysymykset totuudesta, oikeudenmukaisuudesta ja moraalisista arvoista korvataan kysymyksillä hyödystä ja sen mittaustavoista.

Niin ikään professori Jouni Välijärvi liittää koulujen ulkoisen arvioinnin, kasvavan kontrollin ja tulosvastuun uusliberalismin esiinmarssiin ensin Englannissa ja sittemmin monissa muissa maissa. Suomessa arviointi on perinteisesti ymmärretty toisin. Meillä on korostettu koulun ja opettajan autonomiaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa oppimistuloksia ja muuta arviointia on käytetty jo pitkään yksittäisten oppilaitosten toiminnan ohjailuun ja yhdenmukaistamiseen. Välijärven arvion mukaan Suomi on tähän asti onnistunut säilyttämään omaperäisen koulutusjärjestelmän, joka korostaa opettajaa pedagogiikan ammattilaisena. Opettajan autonomia ja pedagoginen vapaus on meillä korostunut.

Meillä kunnioitetaan opettajan ammattia korkean profiilin professiona. Myös oppilasta kunnioitetaan eikä opetusta tulkita vain mitattavuuteen asettuvaksi yksisuuntaiseksi tiedonsiirtotapahtumaksi.

Lisääntyvä koulutuksen ulkoinen arviointi lisää kuitenkin ulkopuolisten toimijoiden valtaa kouluun. Muiden maiden esimerkit osoittavat, että arvioinnin kehittymisellä opettajan työtä kontrolloivaksi ja ohjaavaksi on pääosin negatiivisia vaikutuksia. Esimerkiksi opettajan työn arvostus heikkenee ja ammatin suosio nuorten uravalinnoissa laskee. Myös Ruotsi on seurannut Englannin aiempaa kehitystä. Nykyisin Ruotsin ja Suomen arviointikäytänteet eroavat toisistaan selvästi. Vastaavasti ruotsalaisoppilaiden tulokset ovat 2000-luvulla heikentyneet ja Suomi on noussut PISA-vertailujen kärkeen.

Suomessa ei testata koko ikäluokkaa eikä kontrolloida opettajien työtä. Englannissa luotetaan testeihin, Suomessa opettajaan. Kontrollikulttuurin levittäminen saatetaan naamioida erilaisten, sinänsä hyvien asioiden, kuten oppilaan oikeusturvan ja yhdenvertaisuuden, tasa-arvon tai laatujärjestelmä- ja kehittämispuheiden taakse.

Toivottavasti suomalaisilla virkamiehillä ja poliittisilla päättäjillä on itsetuntoa pitää suomalainen koulumaailma immuunina testi- ja mittaamistaudille. Koulujärjestelmämme menestyksen salaisuus on tiivistettävissä kolmeen suureen käsitteeseen: luottamus, vapaus ja kunnioitus.

Kollegani kysyi kerran aivan aiheellisesti, miksi uusliberalismi on minulle kirosana ja miksi tuon uusliberalismista esiin aina vain sen kielteisiä puolia. Koska luovuutta tukahduttava määräyksillä ja testeillä kontrolloiminen ei kuulosta hyvältä. Yritän kuitenkin keksiä jotain positiivistakin sanottavaa uusliberalismista. Hyvä asia on myös se, että vanhemmilla on vapaan kouluvalinnan ja vaihtoehtojen kautta aktiivinen rooli omien lastensa kasvatukseen ja kouluelämään liittyvissä asioissa.

Jarno Paalasmaa
puheenjohtaja, Steinerkasvatuksen liitto

perjantai 26. lokakuuta 2012

Steinerpedagogiikan arkipäivää

Mitä steinerkouluissa tapahtuu tänään? Millaisia ajatuksia maailman menosta ja arkipäivien sattumuksista nousee steinerkoulujen ja -päiväkotien arjessa mukana olevien mieleen? Mitä steinervanhemmat ajattelevat lastensa koulusta ja koko steinerkouluyhteisöstä?

Tämä blogi tulee antamaan vastauksia ja elämään ajan hermolla.

Blogia ylläpitää Steinerkasvatuksen liitto, joka on Suomen steinerkoulujen ja -päiväkotien yhteistoimintajärjestö. Blogin kirjoittajat ovat steinerpedagogiikan asiantuntijoita - varhaiskasvattajina, opettajina, muuna henkilökuntana steinerpedagogisissa yhteisöissä, vanhempina. He ovat pääsääntöisesti myös Steinerkasvatuksen liiton johtokunnan jäseniä.

Blogin tarkoituksena on näyttää pieniä välähdyksiä steinerpedagogiikan arjesta tämän päivän Suomessa ja kenties tuoda luettavksi syvempiäkin pohdintoja pedagogiikan ja kasvatuksen tilasta.

Toivomme, että te lukijat osallistutte ajatusten vaihtoon kommentoimalla kirjoituksia.  Ja nyt siis pitemmittä puheitta - ensimmäisiä bloggauksia odottelemaan!

Pia Pale
Tiedottaja / Steinerkasvatuksen liitto