Juuri nyt elämme keskellä suurta
juhla-aikaa, adventtia. Adventti on aamutarinoita kynttilän valossa,
laulua, soittoa, joulukuvaelman harjoittelua, leipomista, askartelua,
yhdessä tekemistä ja tietysti jännitystä siitä, kuka juuri tänä
päivänä saa avata joulukalenterin ja mitä sieltä tulee. Ja
saattaapa joku tonttukin vilahtaa koulun käytävällä.
Itse tehty ja itse koettu leimaa joulun
odotusta steinerkoulussa, ja joulukuu onkin vuoden kiireisintä aikaa
opettajille - toukokuun jälkeen. Koulun käytävillä tuoksuu
ihanasti milloin pulla, milloin piparkakut. Joskus taas käytävät
täyttyvät märän, huovutetun villan väkevästä tuoksusta. Kaiken
touhun ja tohinan keskellä joulun odotukseen kuuluu myös
hiljentyminen, jota steinerkoulussa yritetään vaalia ja tuoda arjen
keskelle.
Adventtijuhla on joulukuun ensimmäinen
juhla havuspiraaleineen ja kynttilöineen. Adventtijuhla on ollut
yksi lempijuhlistani aina siitä alkaen, kun sain ensimmäisen kerran
1980-luvulla osallistua lasteni adventtijuhlaan koulussa ja
päiväkodissa. Hiljaisuus, adventtilaulut, havujen ja steariinin
tuoksu, valon vähittäinen lisääntyminen pimeässä huoneessa yhä
useampien kynttilöiden syttyessä, kaikki se tuntuu tärkeältä ja
oleelliselta joulun odotuksessa.
Nykyinen luokkani on nyt kuudennella
luokalla, ja osallistumme ensimmäistä kertaa isojen oppilaiden
adventtijuhlaan. Se oli aika jännittävää: olla nuorimpina
kaikkien yläluokkalaisten ja lukiolaisten joukossa. Kynttilöiden
sytyttämisen jälkeen lukion opettaja, Kati, kertoi tarinan
seernapojista, tiernapoikien edeltäjistä, ja erityisesti eräästä
kyttyräselkäisestä pojasta, josta tuli tärkeä osa seernapoikien
joukkoa. Luokkani kuunteli tarinaa erityisellä mielenkiinnolla
senkin vuoksi, että he ovat myös itse harjoitelleet ja esittäneet
tänä adventtina tiernapoikakuvaelmaa muun muassa erilaisissa
pikkujouluissa ja vanhainkodeissa.
Kynttilöiden valo ja lämpö,
rauhallisena soljuva puheen virta, enemmän tai vähemmän
murrosikäiset nuoret piirissä havuspiraalin ympärillä, jotkut
hieman hämmentyneinä, mutta suurin osa rauhassa kuunnellen. Se oli
jälleen hieno kokemus opettajallekin. Tunnelma oli lämmin ja ehkä
jopa hivenen harras. Hartaudella tarkoitan hiljaista, odottavaa
kunnioituksen tunnetta, joka luokkaan levisi. Juhlan jälkeen
poistuimme luokasta ja jatkoimme päivän puuhia normaaliin tapaan.
Valon tuominen pimeyden keskelle
pimeimpänä vuodenaikana on yksi tärkeimmistä adventin teemoista
odotuksen ja hartauden tunteen lisäksi. Eikä valo ole pelkästään
fyysistä valoa, vaan myös sydämen valoa ja lämpöä, joka
ravitsee meitä ja auttaa meitä jaksamaan pimeimmän ajan yli kohti
joulua.
Toivotan kaikille lämmintä ja iloista
joulun odotusta ja rauhan ja hiljaisuuden hetkiä siinä määrin
kuin kukin niitä kokee tarvitsevansa.
Oulussa 14.12.2012
Kirsi Perttola-Ylinampa
Oulun steinerkoulun opettaja
Steinerkasvatuksen liiton johtokunnan
jäsen
