keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Enemmän kuin osiensa summa!

YHTEENVETO OPS-SEMINAARISTA 20.-21.9.2013 TAMPEREELLA


Aivan aluksi haluamme esittää suuret kiitokset kaikille paikalla olleille ja verkon kautta seminaariin osallistuneille, seminaarin järjestäjille ja yhteistyökumppaneille, puhujille, kommentoijille, työryhmien vetäjille ja kääntäjille. Kiitos Tampereen yliopisto, Tampereen steinerkoulu, Snellman-korkeakoulu, Otavan Opisto, Steinerkasvatuksen liitto ja ECSWE, European Council for Steiner Waldorf Education!

Tähän seminaariin osallistui reilusti yli kaksisataa ihmistä eri puolilta Suomea, läsnä oli myös kahdenkymmenkahden eri Euroopan maan edustajia Euroopan steinerkasvatuksen neuvostosta (ECSWE). Mukana oli steinerkoulun opettajia, rehtoreita, varhaiskasvattajia, vanhempia, opettajaksi opiskelevia, peruskoulun opettajia, yliopiston professoreita ja opettajia, tutkijoita, yliopisto-opiskelijoita, Otavan Opiston ja Steinerkasvatuksen liiton henkilökuntaa, edustaja Opetushallituksesta sekä muita kasvatuksen ja opetuksen parissa työskenteleviä. Aikamoinen joukko!

Tästä seminaarista jäi vahvasti se olo, että keskustelu kasvatuksesta ja opetuksesta sekä erilaisiin näkökulmiin tutustuminen on juuri se, mitä steinerpedagogiikka tällä hetkellä tarvitsee. Kasvatusfilosofian, oppimiskäsityksen, ihmiskäsityksen ja arvojen pohtiminen ja työstäminen on se perusta, jolle tulevat OPS:t rakennetaan. Oli hienoa kuulla opetusneuvos Irmeli Halisen kertovan tulevista opetussunnitelman perusteista, joissa vakavasti on pohdittu juuri arvoja, ihmisyyttä sekä yksilön ja yhteisön suhdetta tässä muuttuvassa maailmassa. Yksi sana, kohtaaminen, jäi erityisesti mieleen hänen puheestaan. Hän sanoi, että jokaisella oppilaalla ja opettajalla tulee olla sellainen olo, että hän on tullut kohdatuksi koulupäivän aikana. Ei mikään pieni tavoite!

Seminaari oli kaksipäiväinen ja se eteni perjantain opetussuunnitelma- ja kasvatusteorian, tutkimustiedon ja kasvatusfilosofisen pohdiskelun kautta kohti käytäntöä. Tampereen yliopiston professorit ja kasvatustieteen tohtorit haastoivat ja jopa ravistelivat ajatteluamme luennoillaan. Kommenttipuheenvuoroissa tuotiin esille upeita näkökulmia ja syvennettiin kuultujen luentojen tematiikkaa.

Lauantaina Jan-Erik Mansikka ja Jarno Paalasmaa kertoivat yhteisluennossaan suomalaisesta koulujärjestelmästä ja sen suhteesta steinerkouluhin. Iltapäivällä päädyttiin hyvinkin konkreettisen ja ajankohtaisen teeman, OPS-rungon tarkasteluun. Perjantai oli hieno ja inspiroiva avaus opetussuunnitelmatyön konkretian pohdintaan: oli hyvä ensin avata ajatuksia ja saada perspektiiviä opetussuunnitelmaan liittyviin asioihin. Mutta lauantai toimi ihan itsenäisenäkin seminaaripäivänä, jos perjataina ei vielä päässyt osallistumaan.

Koko tapahtuma oli valtava ponnistus, mutta se kannatti: monesta suusta sai kuulla kuinka virkistävä, inspiroiva ja hieno seminaari oli. “Paras ikinä!” oli mahtavaa kuultavaa juuri ennen junaan lähtöä Tampereen steinerkoulun pihalla. Ja lisäksi kyseltiin jo seuraavien seminaarien perään. Nyt on kuitenkin aika hengähtää ja antaa näiden kahden päivän asioiden laskeutua. Sen jälkeen onkin otettava reipas askel kohti opetussuunnitelmatyötä: keskustelun aloittaminen kouluissa ja päiväkodeissa on nyt tärkeää. Esiopetuksen perusteiden kommentointi on juuri päättynyt ja huhtikuussa 2014 alkaa perusopetuksen kommentointimahdollisuus. Kannattaa vierailla jo nyt Opetushallituksen verkkosivuilla www.oph.fi/ops2016.


Tampereen seminaarissa esittelimme steinerpedagogisen OPS-rungon ideaa ja käytännön toteutusta.

Tämä, kuten kaikki muutkin seminarin esitykset ovat nähtävissä steinerkoulu.fi -verkkosivuilla. Koulujen on päätettävä osallistumisestaan projektiin 7.11. mennessä. Projekti on haasteellinen, mutta uskomme, että se edesauttaa tulevaa opetussuunnitelmatyötä jokaisessa projektiin osallistuvassa koulussa. Kannattaa tutustua ja käydä keskustelua asiasta omassa koulussa. Vastaamme mielellämme kysymyksiin!

Elämme mielenkiintoisia aikoja isojen kysymysten äärellä – muuttuva mailmaa muuttaa myös steinerkouluja. Meidän pitää elää tässä päivässä, mutta kuitenkin vahvistaen steinerpedagogiikka, sen arvopohjaa ja ainutlaatuisia juuria.

Otamme mielellämme palautetta vastaa seminaarista, käy täyttämässä pieni kysely www.steinerkoulu-fi-sivuilla. Kiitos!

>> OPS-SEMINAARIN KOOSTESIVU

Hyvää ja rohkeaa Mikaelin aikaa kaikille!
Filip ja Kirsi




Filip Häyrynen on Steinerkasvatuksen liiton varapuheenjohtaja ja Espoon Steinerkoulun rehtori

Kirsi Perttola-Ylinampa on Steinerkasvatuksen liiton puheenjohtaja ja luokanopettaja Oulun steinerkoulussa


keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Vuosi jos toinenkin steinerpedagogiikan tutkijana


On kulunut neljä vuotta siitä, kun aloitin jatko-opinnot Itä-Suomen yliopistossa. Lyhyen opettajanurani aikana olen äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi valmistumisen jälkeen jatkuvasti joko opiskellut tai suunnitellut seuraavia opintoja. Toisin ei voisi olla. Oman työn tutkiminen on auttanut ymmärtämään pedagogisia valintojani, perustelemaan toimintatapojani ja vakuuttamaan kysyjät vaihtoehtopedagogiikan tarpeellisuudesta. Kaiken tämän lisäksi oman työn tutkiminen on voimaannuttanut. Jaksan opettaa ja innostua, kun pystyn perustelemaan omien pohdintojeni jälkeen, miksi opetan siten kuin opetan. 

Tällä hetkellä nautin ulkopuolisen silmin nähtynä vapaavuotta opetuksesta, omin silmin nähtynä täysistä työpäivistä kotona. Olen väitöskirjan siinä vaiheessa, että analysoin lukiolaisten äidinkielen ja kirjallisuuden jaksoilta kertyneitä satoja kirjoitelmia. Yritän löytää viitteitä siitä, mitä opiskelijat ajattelevat kielestä ja sen merkityksestä heille itselleen. Uskon, että mikäli ihminen tunnistaa kielen vaikutuksen omaan identiteettiinsä, hänen itsetuntemuksensa ja -ymmärryksensä on laajempi kuin silloin, jos kieli ymmärretään vain kommunikaation mahdollistajaksi. 


Tutkijan työpöytä

Mikäli opiskelija näkee kielen identiteettiin vaikuttavan luonteen, hänellä todennäköisesti on kielestä tämänkaltainen kokemus jonkin konkreettisen tapahtuman kautta. Koska opetuksessa on vaikea tarjota tilaisuuksia kaikkiin mahdollisiin kokemuksiin, jo menneistä kokemuksista on opittava keskustelemaan. Jotta kokemuksista voisi keskustella, niiden olemassaolo pitää oivaltaa ja niitä pitää osata havainnoida. Mitä muuta vaihtoehtoa opetuksella on tällöin kuin yrittää saada opiskelijat dialogiin toistensa kanssa! Kieli mahdollistaa kommunikaation, kommunikaatio dialogin ja dialogi itseymmärryksen. 

Miten mielenkiintoiset aineistonkeruuseen kuluneet kolme vuotta olivatkaan! Kolme vuotta keskustelimme Lappeenrannan steinerkoulun lukiossa kaikki äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen sisällöt. Tuntisuunnitelmani sisälsivät opetettavan tiedon sijaan vain kysymyksiä pohdittavaksi. Seurantaryhmäni viisi opiskelijaa eivät saaneet mitään valmiina. Kaikki piti itse etsiä ja löytää. Ja kyllä he löysivätkin! Ja kirjoittivat ajatuksiaan! 

Nyt kotona istuessani ja kirjoitelmia lukiessani pitämäni keskustelutunnit ovat elävästi silmieni edessä. Opiskelijoiden kirjoitelmat, palaute ja oman toiminnan tutkiminen ovat antaneet varmuuden siitä, että teen työtäni juuri siten kuin uskon olevan hyväksi steinerpedagogiikan tulevaisuudelle. 

Tutkimus auttaa kehittämään opetusta. Vain opettajat voivat kehittää omaa opetustaan. Sen lisäksi, että opettaja havainnoi oman luokkansa opiskelijoita ja havaintojensa pohjalta suunnittelee tulevaa opetusta, tutkiva opettaja haastaa itsensä kirjoittamaan omista opetuskokemuksistaan ja jakamaan ajatuksensa julkisesti. Tutkiva opettaja uskaltautuu pohtimaan omaa toimintaansa vaikkapa Steinerkasvatus-lehden sivuilla. Ei tarvitse olla kirjoilla yliopistossa, omaa työtään voi tutkia ilman tiedeyhteisöäkin. 

Kun olen saanut palautetta opetuksestani ja kirjoittamistani artikkeleista, olen tunnistanut toimintani karikot ja oppinut ajattelemaan myös ajatteluani. Olen tuntenut itseni vapaaksi, kun olen voinut todeta, että oma toimintani perustuu omiin ajatuksiini! 

Kun steinerpedagogiikassa pyrimme opetuksessamme kasvattamaan oppilaita ja opiskelijoita vapauteen, tutkimuksen avulla kasvatamme itseämme siihen. Tästä näkökulmasta katsottuna neljä vuotta steinerpedagogiikan tutkijana saa väitöskirjan valmistumisenkin jälkeen vuoden jos toisenkin lisää. Tutkimusaiheita kyllä riittää! 

Lappeenrannassa 26.3.2013 
Eeva Raunela
Lappeenrannan steinerkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja 

Snellman-korkeakoulun tuntiopettaja 
Steinerkasvatuksen liiton johtokunnan jäsen 

Artikkeli ”Äidinkieltä ja kirjallisuutta keskustellen” on luettavissa Steinerkasvatus-lehden numerosta 1/2012. 

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Olympoksen mestarit


Steinerkouluissa elää  maailmanlaajuisesti vahva perinne, jossa 5.luokkien oppilaat kokoontuvat kisaamaan perinteisissä olympialajeissa. Niin myös Suomessa. Tässä tapahtumassa opetussuunnitelman kokonaisvaltaisuus tulee kauniilla tavalla esiin.



Steinerkoulujen viidennellä luokalla yhtenä suurena teemana on kreikkalaisuus, niin historianopetuksessa kuin kertomusaineistossakin. Kreikan historiaan kuuluvat olympian jumalat ja kisat. Liikunnanopetuksessa tämä otetaan huomioon aloittamalla tutustuminen yleisurheiluun.
Jo kahdeksana keväänä on Suomen steinerkoulujen 5.luokkien olympiakisat  olleet Tampereella. Pääkaupunkiseudulla kisoja on järjestetty vuosittain jo vuodesta -98 alkaen. Monta maratonia on juostu siinä ajassa - tosin meidän maratonimme on puolentoista kilometrin mittainen kertoo Espoon kisoja järjestävä Sinikka Lukkarila.

Kisaohjelma noudattelee antiikin urheilusankareiden mittelöitä: lajeina ovat pikajuoksu, paini, keihäs, kiekko, pituushyppy ja maraton. Lajit on sovellettu viidesluokkalaisille. Oppilaiden innostus ja tapaamisen tunnelma ovat tehneet näistä kisoista todellisen urheilujuhlan. Osallistujia on ollut Tampereella enimmillään seitsemästä steinerkoulusta ympäri Suomea ja oppilaita parhaimmillaan 233. Espoossa on kuljettu samoissa lukemissa.

Urheiluinnostuksen lisäksi on arvokasta ollut oppilaiden tapaaminen, oivallus että steinerkoululaisia on muitakin kuin vain me tämän kylän omituisen koulun kävijät.


Steinerkoulujen 5.luokkien olympialaiset järjestetään monissa maissa vuosittain. Oppilaat valmistautuvat usein kisoihin huolella – jopa asujen valmistukseen asti. Kuvat Moldovan steinerkoulujen olympialaisista. Alla oleva filmi on Britannian koulujen olympialaisista 2012.

Eläköön innostus ja yhteishenki!





OLYMPIAHUUMAA SUOMESSA TÄNÄKIN KEVÄÄNÄ


Toukokuussa on Suomesaa kahdet olympialaiset! Tampereen kisat kestävät  kaksi päivää ja majoitus onnistuu koulun tiloissa luokkahuone majoituksena. Espoon Otaniemen kentällä kisataan yhdessä päivässä.
Mukaan tarvitaan innokkaan luokanopettajan lisäksi toinen toimintakykyinen aikuinen per osallistuva luokka. Vantaan seudun steinerkoulun liikunnanopettaja Sinikka Lukkarila on järjestänyt kisoja pääkaupunkiseudulla alusta asti. - Työtä on paljon, mutta onneksi mukana olevat aikuiset ovat olleet aina innokkaasti mukana toimitsijoina ja muuna henkilökuntana.

Tampereen olympialaisten puuhamies, liikunnanopettaja Ilkka Aaltonen Tampereen Rudolf Steiner -koulusta kertoo myös että suuren urheilujuhlan järjestelyissä on otettava huomioon monta asiaa.  – Kunniakirjat ja mitalit täytyy tilata ajoissa, myös pelastussuunnitelman laatiminen ja tilapäismajoittumisen luvan saaminen Pelastuslaitokselta vaativat aikaa. Samoin ruokalan täytyy tietää tarkasti osallistujien määrät ja mahdolliset erityisruokavaliot. Näistä syistä johtuen on ilmoittautuminen tehtävä määräaikaan mennessä – ohjeitten mukaan, toivoo Aaltonen. - Minusta on kurjaa jättää ketään kisoista pois, silti joudun vuosittain sanomaan muutamalle koululle että kisat ovat jo täynnä.

Kahdeksan vuoden kokemus on tuonut Tampereen kisojen järjestelyihin rutiinia. Shuttlebussit ja stadionpalvelut tilataan ajallaan, kustannukset osataan jakaa reilusti osallistujien kesken. - Kyselyt ja palaute sekä ehdotukset ovat tervetulleita! Neuvon mielelläni esimerkiksi lajien suorittamisessa ja harjoittelussa. Myös ideat kisojen parantamiseksi kiinnostavat, huikkaa Aaltonen.

Kaikki kisaajat toivotetaan lämpimästi mukaan tähän urheilun suurjuhlaan!

Vielä ehtii mukaan kisaamaan joko Tampereelle tai Espooseen. Tampereella 5.luokkien olympialaiset järjestetään  21.-22.5.2013, Espoossa kisat ovat 22.5.2013.

ILMOITTAUDU MUKAAN


Espoon olympialaiset
Ajankohta 22.5. klo 9.30-15
Ilmoittautumiset 1.5. mennessä osoitteeseen sinikka.lukkarila@suomi24.fi
Lisätiedot:
Sinikka Lukkarila, liikunnanopettaja, Vantaan seudun steinerkoulu
p. 040 8676054
sinikka.lukkarila@suomi24.fi
Jukka Uusimäki, liikunnanopettaja, Espoon Steinerkoulu 


Tampereen olympialaiset
Ajankohta 21.-22.5.
Ilmoittautumiset viimeistään 29.3. mennessä kouluille toimitetulla ilmoittautumislomakkeella.
Lisätiedot:
Ilkka Aaltonen, Liikunnanopettaja, Tampereen Rudolf Steiner-koulu
Tarkemmat tiedot lähetetään ilmoittautuneille!


Teksti: Pia Pale, Steinerkasvatuksen liiton tiedottaja